Miten ihmeessä mä onnistuisin pitämään virallisissakin tuon saman "vireen" itselläni kuin tänään epävirallisissa. Möllirata oli helppo, mutta eä lähdettiinkin harjoittelemaan vain kontakteja ja lähtöä. Lähdössä neiti jäi iloisesti paikalleen ja mä kehuin sitä kovaan ääneen ja se pysyi siellä, sain mennä jopa kahden esteen taakse kuten treeneissä, kävin palkkaamassa ja otin uudestaan. A oli heti neljäntenä esteenä ja Oona ottikin kontaktin, muttei tullut ihan alas asti joten yritin korjata sitä minkä seurauksena Oona tuli alas koko esteeltä. Jaakon neuvojen mukaan korjasin koko esteen uudestaan. Sitten olikin vuorossa useampi hyppy, putkia ja pussi. Kolmanneksi viimeisenä esteenä oli puomi, jonne Oona kiihdytti aivan mahdottomalla vauhdilla ja kuinka ollakaan, otti kontaktin aivan täydellisesti. Palkkasin hiirellä ja poistuttiin radalta hyvillä mielin.

Avoimen rataa jouduttiin odottelemaan puoleen kymmeneen asti. Taas startissa kehuin koira maasta taivaaseen ja sitten liikkeelle. Ohjasin päin honkia Oonan kolmoselle ja se meni ohi, uusi yritys ja seuraavan putken oikeaan päähän. Sitten A:lle, mutta Oona kävi tässä vaiheessa jo aika kuumana ja loikkasi alas ottaen kyllä kontaktin. Hämäännyin jä käskin koiran edessä olleen putken väärään päähän kunnes tajusin että A meni huonosti ja otin koiran sinne takaisin. Nyt vuorostaan täydellinen kontakti ja matka jatkui virheetömästi. Keppejä ennen olleella hypyllä olisin voinut kertoa paremmin Oonalle ettei seuraavaksi jatketa putkeen, joten tuli aika pitkä kaarros. Vielä yksi pois päin käännös ja taas putken kautta täysiä puomille. Tällä kertaa jatkoin puomin jälkeiset kaksi hyppyä maaliin asti. Tokavikalla olisin kyllä voinut taas kertoa paremmin Oonalle, että mihin seuraavaksi... Tämän illan perusteella lähdetään iloisin mielin ATT:n kisoihin maanantaina :)