Mä ainakin tunnen itseni tällä hetkellä erittäin huonoksi Otsan rypistys

Oltiin tänään Oonan kanssa fysioterapissa Leena Piiran luona ja ei voi muuta sanoa, kun että jumissa on ja pahasti. Eli lähestulkoon koko koira on jumissa. Lanneranka ei joustanut ennen käsittelyä mihinkään suuntaa, koira oli oikealle vino, jne... Käsittelyn aikana löytyi täysin jumissa olevat lavat, kallon pohja, etutassut, koko selkä... Lista on loputon Otsan rypistys

Ensiavuksi kokeillaan BoT-takin pitoa päivittäin, hepuleiden hillitsemistä = koiran jännitystilojen minimoimista, saunomista, B-vitamiinikuuria ja takitusta. Seuraava aika saatiin vasta kesäkuun puoleen väliin ja sitä ennen toivotaan, että joku peruisi aikansa ja me päästäis käsittelyyn.

En voi käsittää miten tuo koira on pystynyt pitämään tuon kaiken sisällään. Se on hypännyt agilityssä puhtaasti kaikki esteet, ei ole peitsannut lenkillä, enkä ole muutenkaan huomannut siinä ulos päin muuta kuin lapojen välissä olleen "köntin". Tuosta köntistä tiesin kyllä että lapojen väli on jumissa ja olen sitä yrittänytkin hieroa, mutta tuo kaikki muu tuli aivan puun takaa.

Oona ei tietenkään tänään päässyt treenaamaan, niin päätin lähteä kokeilemaan Leevin kanssa pitkästä aikaa. Kaikista parasta Leevin kanssa treenatessa on se kun se tuo mulla vinkupalloa. Okei, sitä palloa pitää aina välillä käydä vinguttamassa putkessa, A:lla ja puomin päällä, mutta silti se tuo sitä mulle vaikkei sitä ole ikinä opetettukaan. Mä olen niin ylpeä siitä Cool Itse treeneihin sitten... Aluksi otin tyhmyyttäni minikorkuisilla esteillä ja kummankin keskittyminen herpaantui jatkuvasti. Lisäksi Leevi olisi halunnut käydä komentamassa kaikki kolme muuta urosta ulos hänen hallistaan... Tämä siis sen takia kun ne pitivät meteliä HÄNEN ylhäisyytensä hallissa. Tässäkin oli havaittavissa kehittymistä, jätkä kyllä lähti käsistä, mutta ei karannut aitojen ali/yli, vaan pysyi omalla kentällään. Otettiin samaa pätkää vielä maxiesteillä ja huomasin eron. Mun on turha uskotella itselleni, että Leevi toimisi samalla tavalla mini ja maxi esteillä. Mä en voi millään tajuta sitä miten mun pitää välillä odottaa Leeviä tai kääntää sitä kunnolla johonkin esteelle, se kun ei vielä oikein ime esteille niinkun Oona. Treeneistä jäi kuitenkin tosi hyvä mieli ja aiotaan mennä tässä lähipäivinä uudestaankin Hymy

 

Tänään Leevin paras palkka agitreeneissä: vinkuva tennari