Nyt Agirodun jälkeen meidän koirien agilitysuunnitelmat näyttävät selkeiltä. Aloitetaan vaikka nyt sitten Lepasta. Eli Lepa saa nyt loppu kesän aikaa mietiskellä kevään ja kesän aikana opittuja asioita. Pidetään siis luova tauko syksyyn asti. Katsellaan sitten syyskuun jälkeen uudelleen. Välissä toki on muutamia tapahtumia joissa aksaa tulee tehtyä, mutta muuten ei treenata eikä kisata. Loppuvuoden tavoitteena on nousta 2-luokkaan, yksi nollahan meillä jo on niin sen ei pitäisi olla niin vaikeaa saada keskittyminen sellaiseksi, että ne puuttuvat kaksi saatais muutamassa kuukaudessa kasaan.

Oonan kanssa treenit jatkuu tiiviinä. Heti keskiviikkona lähdetään epistelemään Mynämäelle, torstaina treeneihin ja lauantaina Tassujen epiksiin. Haetaan suoritusvarmuutta oikein urakalla. Agirotu rikkoi meidän hyllyputken ja joukkueradalta tehtiin aivan mahtava nolla, joten oikea suunta tuntuu löytyneen vihdoin ja viimein. Kaiken huipuksi, koko viikonloppuna ei otettu ainuttakaan kontaktivirhettä, täytyy siis olla TOSI tyytyväinen tuohon neitiin. Unkariin asti treenataan täysillä, sen jälkeen Oonalla on vuoden loppuun asti taukoa aksasta. Meillä nyt siis kumpikin hurja saa oman ansaitun tauon vielä tämän vuoden puolella.

Agirodun kertomukset laitan esille sitten kun on videoita mistä muistella tapahtumia