Koska Oona on nyt tauolla aksasta, olen yrittänyt keksiä sille muuta puuhaa. Tänään oli vuorossa keinoluolailu ketun kanssa. Oona tiesi heti pihalla mistä on kyse, mutta silti siitä huomasi, että hiukan jännitti. Alkuun neiti haukku kaikkea mikä liikkui, jopa mua ahdinkoon ei meinannut mennä sitten millään, mutta kun näytettiin pesästä mikä siellä luolassa odottaa, niin menihän se sinne. Hetken aikaili ensimmäisessä pesässä ja kävi sitten vähän lähempänä kettua, mutta uskallusta puuttui vielä roimasti. Avattiin luola ketun pesän edestä ja annettiin Oonan haukkua siinä oikein kunnolla ilman peltiä. Hiukan avattiin myös pesää ja siitä vasta show syntyi. Neidiltä ei tunnu puuttuvan tota itsesuojeluvaistoa ollenkaan... Oona ei olisi halunnut enää mennä luolaan, mutta houkuteltiin se pallon kanssa vielä yhdelle tsekkikierrokselle. Nyt alkoi jo liikkua paljon reippaammin ja päästettiinkin kettu ja Oona pois luolasta. Oonalla hiukan keitti ja piti vielä ketun häkkiä purra varmuuden vuoksi ja sitten perinteinen perääntyminen. Mitähän tuosta tulee kun sen vie uudemman kerran