Viime perjantaina lähdettiin sitten kunnon porukalla kohti Eckeröä, mukana oli Henriikka ja Verdi, Mymlan & Linda, Mirva ja Koda & Speedy, Eeva ja Urho, sekä mä Oonan kanssa. Eli yhteensä siis seitsemän koiraa ja neljä ihmistä :) Pakkauduttiin Vikingin terminaalin edessä Åsalta lainassa olleeseen Caddyyn ja suunnattiin laivalla kohti Maarianhaminaa tai lähinnä Långnäsiä. Laivalla pakkauduttiin yhteen hyttiin, Henriikan koirat majailivat vessassa, Koda ja Urho häkeissä ja Oona ja Speedy poukkoilivat vapaana hytissä. Koko matka meni yllättävän hyvin, vaikka kaikki koirat eivät tulekaan kaikkien kanssa toimeen. Oona ei esimerkiksi jostain syystä pitänyt Lindasta ja Mymlanista yhtään.

Laiva oli Lågnäsissä yhdeltä yöllä ja me tietenkin paineltiin heti pissattamaan koiria, joilla olikin jo hätä. Sitten suunnattiin kohti meidän vuokraamaa mökkiä, jossa oltiin perillä kahden jälkeen. Ensin piti tietenkin hiukan eksyä, jottei matkan teko olisi ollut liian nopeaa ;) Kolmen tunnin yöunien jälkeen olikin jo aika nousta aamupalalle ja suunnata kohti Eckerö-hallia. Meillä oli Oonan kanssa jo 8.30 ensimmäinen startti, joka meni muuten hienosti, mutta mä unohdin käskyttää kontakteilla. Kontaktiongelma siis... OHJAAJALLA nimittäin :) Toistin sitten itseäni vielä seuraavallakin radalla ja pitihän sieltä ottaa sitten vielä kepeiltäkin pari vitosta... Muut meidän porukasta onnistuivat sentään hiukan paremmin, kuin me. Lauantai oli pitkä päivä, illalla päästiin lähtemään vasta yhdeksän aikaan kohti mökkiä, mikä tarkoitti sitä että mökillä oltiin vasta kymmenen aikaan. Iltapalan jälkeen kaikki olivat niin väsyneitä, että makuupussit kutsuivat agiliitäjiä.

Sunnuntaina oli vielä aikaisempi lähtö, kun Mirvan ja Kodan ensimmäinen startti oli jo 7.30 =) Meillä oli Oonan kanssa yksi ja ainut rata klo 8.00 ja senkin mä sättäsin taas kontakteilla...

Tuloksena siis 3x15 vp vaikka kaikkia vitosia en tiedäkään että mistä tulivat... Oona oli melkein jokaisessa kisassa nopein minikoira, mutta minkäs teet kun mulla on kontaktiongelma :(

Sunnuntaina matkattiin vielä väsyneiden koirien (ja ohjaajien) kanssa Långnäsin kautta Turkuun.

Täältä löytyy matkassa olleiden videoita. Muutama taisi jäädä valitettavasti kuvaamatta.