Nyt palataan siis viime lauantain kisatunnelmaan...

Mulla oli aamulla vielä aika kipeä olo, olinhan ollut jo viikon tekemättä yhtään mitään, eikä asiaa helpottanut se että ulkona oli huimat 13 astetta pakkasta. Kisapaikalle päästyäni, löytyi heti porukasta tutut treenikaverit, joiden kanssa aloimme tietenkin analysoimaan jo rakenteilla ollutta ykkösten rataa. Berglundin Eijan radat on aina olleet mun mielestä kivoja, niissä tarvitsee yleensä jossain vaiheessa ottaa aina koira kunnolla hanskaan. Tässäkin radassa oli kiva pieni hyppyosio, jossa koiraa sai kääntää oikein kunnolla. Rataantutustumiseen mennessä mä olin jo aika jäässä, pakkanen oli siis tehnyt tehtävänsä. Juostuani radan pari kertaa läpi, totesin että mun on parempi tehdä vain mielikuvaharjoittelua, koska henki ei meinannut kulkea. Me startattiin Oonan kanssa puolen välin paikkeilla. Jostain syystä Oona tekee edelleenkin mulle startissa sitä, että se vois vaikka ennemmin haistattaa mulle pitkät kuin jäädä lähtöön odottamaan lupaa edetä. Ensimmäisenä kontaktina oli A. josta me selviydyttiin hienosti, puomin jälkeen oli jyrkkä käännös oikealle ja mä KISKASIN Oonan sieltä sitten alas ilman että se ehti ottaa kontaktia, tämän jälkeen pussiin ja mä myöhässä, joten seuraavalle hypylle piti oikein tyrkätä tuo koiruus ja muurin palikat lenteli kauniisti... Tuloksena siis tyhmä 10 ja neljäs sija. Aika oli jälleen kerran kova ja sillä olisikin oltu kaikissa säkäluokissa kolmen parhaan joukossa.

Tokaa rataa saatiinkin sitten odotella pari tuntia. Yritettiin käydä lenkillä ja välillä pidin Oona sylissä, jottei sillä olisi niin kylmä. Yllättäen siinä vaiheessa kun toisen radan numeroita laitettiin paikalleen, niin Oona työnsi pään mun kainaloon ja kävi nukkumaan :D Jos ekan radan tutustumisessa olin jäässä, niin nyt mä olin sitten umpijäässä. Ei muuta kuin tutustumaan vaikehkon näköiseen rataan. Kepit oli heti alussa hypyn ja U-putken jälkeen, siitä suoraan puomin alla olleeseen putkeen, jonka jälkeen oli hyppy ja siitä tiukka käännös oikealla olleeseen U-putkeen, tuon hypyn takana oli tietenkin toinenkin hyppy ansana. Putkesta mentiin puomille, jonka ylösmenon vieressä oli putken suu johon moni koira menikin tässä vaiheessa. Itse yritin juosta sellaista linjaa, ettei Oona edes huomaisi putken suuta. Sitten puomin alastulokontaktille käsky ja mitä tekee Oona, ottaa sen TÄYDELLISESTI. Mä en voinu olla kuulematta tässä vaiheessa kuulunutta yleisön kohahdusta, vaikka muuten mä en radalla kuulekaan jos joku mulle jotain huutelee. Siitä alkoikin sitten paniikin omainen loppuun vienti. Vielä oli hyppysyherö jäljellä, mutta me selvitettiin se, sitten putkeen ja loppusuoran A ja vielä rengas ja viimeinen hyppy, jonka rima tietenkin kolahti. Sieltä se nolla sitten viimein tuli ja voi sitä riemun määrää. Oona oli varmaan aivan ihmeissään, että mitä tuo mamma oikein touhuaa. Olipa hieno päivä, vaikka se nolla tuntui jotenkin niin kaukaiselta haaveelta.

Löytyipä tuo ratapiirrokskin eli tässä kisa2.